Kirje koskettaa – postimerkkikilpailun voittajat valittu

Postin ja Suomen Kalligrafiayhdistyksen postimerkkien suunnittelukilpailun voittajat on valittu. Merkit ilmestyvät vuonna 2019.

Postimerkkeihin on valittu viisi työtä, jotka kuvastavat kilpailun teemaa ”Kirje koskettaa”. Kilpailussa menestyivät Maarit Ali-Marttila-Olkkola Nokialta, Iiris Lyra Kemiöstä, Marja-Liisa Neuvonen Helsingistä ja Taru Tarvainen Raumalta, jolta valittiin merkkeihin kaksi työtä.

– Postimerkkikilpailu on loistava tilaisuus kalligrafeille näyttää taitonsa, ja onnistunut lopputulos ilahduttaa monia. Postimerkki on pienoistaideteos, se sisältää parhaimmillaan aina myös jonkin viestin, Suomen Kalligrafiayhdistys ry:n puheenjohtaja Teija Tiilimäki sanoo.

– Kalligrafia on paljon enemmän kuin kaunista kirjoitusta. Yksikin taidolla tehty kirjain voi puhutella paremmin kuin sata sanaa, Tiilimäki jatkaa.

Kilpailun tuomariston muodostivat Posti Oy:n taidetoimikunta, sekä Suomen Kalligrafiayhdistyksen jäsenet Teija Tiilimäki ja Anja Lehtinen. Kilpailuun saivat osallistua Suomen Kalligrafiayhdistyksen jäsenet 1.12.2017–28.2.2018 välisenä aikana. Kilpailutöiden määrää ei rajoitettu. Yhteensä kilpailuun osallistui 72 työtä. Kunniamaininnan saivat Hannele Norja, Kaisa-Leena Tunkkari ja Sirkka-Liisa Värri.

Postimerkkeihin valittujen töiden esittelyt raadin lausunnoin

Saatu kirje on kuin lämmin halaus

Maarit Ali-Marttila-Olkkola, Nokia: ”Pohdin pitkään, mitä kilpailun teema ”Kirje koskettaa” minulle merkitsee. Tuli mieleeni, että Postin tuodessa käsin kirjoitetun kirjeen tai kortin, se tuntuu kuin halaukselta; joku on ajatellut juuri minua lämmöllä. Toteutin työn hiusterällä käyttäen modernia kalligrafia -tyyliä.”

Raati: ”Maarit Ali-Marttila-Olkkolan herkissä kirjaimissa kiehtoo niiden vapautuneisuus ja pehmeys. Tiiviillä sommittelulla saadaan aikaan mielenkiintoinen pieni kokonaisuus.”

***

Kirje koskettaa

Iiris Lyra, kuvittaja, kalligrafi, Kemiö: ”Mietin, mikä voisi kiinnostaa nuoria. Mieleeni tuli graffitit sekä niiden muotokieli. Sain idean laittaa O-kirjaimen sisälle sydämen, mikä on nettikielessä toisesta välittämistä ja koskettamista. Värimaailma tuli myös siitä sydämen lämmöstä, jota se hohkaa.”

Raati: ”Iiris Lyran kirjaimet ovat vahvoja, mutta valkoisina antavat hehkuvan taustan tulla mukaan. Hienoa värien käyttöä.”

***

 

Mukava saada postia

Marja-Liisa Neuvonen, Helsinki: ”Nykyisenä sähköisen viestinnän aikana on aika harvinaista saada henkilökohtaista paperipostia. Itse iloitsen kovasti kirjeistä tai korteista, joita silloin tällöin kolahtaa postilaatikkooni. Toivoisin, että tänä päivänäkin edelleen lähettäisimme postin välityksellä tervehdyksiä ilahduttamaan toinen toisiamme.”

Raati: ”Marja-liisa Neuvosen ilmavat ja herkät kirjaimet näyttävät, miten kirjaimia piirretään varioiden klassisia muotoja.”

***

 

Vähän enemmän vaivaa paljon enemmän iloa – Kirje

Taru Tarvainen, Rauma: ”Minulle kirjeissä tärkeintä on henkilökohtaisuus; se että ne on lähetetty juuri minulle tai että minä lähetän paperisen postini juuri tietylle henkilölle. Näen vähän enemmän vaivaa kuin jos lähettäisin postini sähköisesti, mutta myös ilahdutan saajaa paljon enemmän. Kapinoin kiirettä vastaan kalligrafiatöissäni, ja teen mielelläni tekstipintaa, jota ei ole kaikkein helpointa lukea.”

Parasta postia pitkään aikaan

Taru Tarvainen, Rauma: ”Parasta postia pitkään aikaan” -tyyppisiä lausahduksia olen saanut sähköposteihin tottuneilta henkilöiltä, jotka ovat saaneet minulta paperista postia. Tekstaan aina kirjekuorien osoitteet postimerkkiin sopivilla väreillä ja hankin kivoja postimerkkejä.
Työni pohjalla on nepalilainen käsintehty paperi, jossa on pieniä heinänkorren palasia. Ajattelin sitä valitessani, että sekin on tavallaan uniikki ja erityinen kuten jokainen käsinkirjoitettu kirje.

Raati: ”Taru Tarvaisen molemmat työt kertovat kokemuksesta luoda tunnelmia ja taitoa värien käytöstä. Vapautuneet kirjaimet välittävät hienosti kauniisti kirjoittamisen viestiä.”

 

Kunniamaininnat:

 

Hannele Norja

Sirkka – Liisa Värri


Kaisa – Leena Tunkkari